Jotka naimisiin

Jotka etsivät miestä jakaa vakavaa suhdetta Muista: kauniita naisia venäjältä eivät tavoittele viisumia eikä etsi varakasta ulkomaalaista. He haluavat mennä naimisiin heidän vilpittömästi rakastavan ja kunnioittavan miehen kanssa. Treffipalvelut on venäläisten sivusto jollain avulla voit ryhtyä nettikirjeenvaihtoon. Mugosi Maningon ja Anastasia Juman kotiseutualueet sijaitsevat kumpuilevissa kylissä, jotka muodostavat kaukaisen Nyamongon kylän pohjoisosassa Tansaniassa. Kukkuloille ei ole tie pyöreisiin olkikattoihin, vaan vain karjaileva likaa, jota nauta karhennetaan laittomasti. Se on toukokuun alkupuolella – sateinen kausi Itä-Afrikassa – ja taivas kuohuu äänekkäästi. Sen lisäksi suurin osa naisista, jotka kuvailivat avioliittoaan onnelliseksi, menivät naimisiin 24-26-vuotiaina. 2. Tienaat enemmän (ainakin jos olet mies) Tutkimus paljasti, että 35-vuotiaista miehistä he, jotka menivät ennen 30 ikävuotta naimisiin, tienasivat enemmän. Janita Lukkarinen kertoi 10 asiaa, jotka hän vielä haluaisi kokea: 1. Kävellä ilman rollaattoria 2. Mennä naimisiin… eli tarvitsen nyt apua ihmisiltä jotka ovat mennneet naimisiin turkkilaisen kans.mitä tarvitsen viedä mukanani suomesta.kauan niissä kestää et olen kaiken saanut.tarkoitan suunnilleen aikaa.kertokaa kaikki mikä on tärkeää.olisin tosi kiitollinen Tältä sivulta löydät tietoa niistä asioista, jotka sinun täytyy hoitaa, jos haluat mennä naimisiin Suomessa. Avioliiton esteiden tutkinta. Ennen avioliittoa täytyy tehdä avioliiton esteiden tutkinta. Esteiden tutkinnassa viranomaiset selvittävät, onko avioliitolle Suomen lain mukaan esteitä. Minä ja mieheni olemme sopineet menevämme naimisiin sitten kun ollaan oltu kymmenen vuotta yhdessä, johon nyt on joitakin vuosia vielä aikaa. Lain kirjan mukaanhan me siis olemme kihloissa, eikö? 'Nainen ja mies, jotka ovat sopineet menevänsä avioliittoon keskenään, ovat kihlautuneet.' (Avioliittolaki,1 §) Kommentti: Jopa 7 300 e/kk – tämä naimisiin menneiden outo etuus pitäisi heittää romukoppaan. Leskeneläke on epäreilu etuus, josta olisi syytä luopua tai muuttaa se ainakin lyhytaikaiseksi tueksi, Taloussanomien uutistuottaja Katja Okkonen kirjoittaa. Kaasointoilussani vain sattuu olemaan yksi suuri ristiriita. Minä en halua naimisiin. En koskaan mene naimisiin. Minulle avioliitto ei merkitse mitään. Tähän mennessä olen kuullut niin monesti saman mantran siitä, etten voi tietää, mitä haluan, sillä olen liian nuori. Eihän heitäkään, jotka haluavat naimisiin, kyseenalaisteta. jotka vievät meidät kauas toisistamme, jätämme apumme antamatta ja kiitoksen sanomatta. Anna anteeksi itsekkyytemme. Sytytä meissä rakkaus sinua ja toisiamme kohtaan. Synninpäästö. Synninpäästön aamen voidaan laulaa tai lausua. Vaihtoehtoisia synninpäästöjä Jumalanpalvelusten kirjassa. 1.

Nikke-papan sotaretki-muistelmat

2020.03.07 08:54 penttihille80 Nikke-papan sotaretki-muistelmat

Eilisen päiväkirjan innoittamana oman papan sotamuistelmat, julkaisen sellaisenaan kuin hän kirjoitti, mietin mm. nimien sensurointia mutta jääköön, ties vaikka joku löytää sukulaisensa
Oikeastaan olisi pitänyt tarttua kynään jo neljäkymmentä vuotta sitten, olisi ollut tarkemmin muistissa tapahtumia 45 –vuoden takaisista ”sekasortoisista” ajoista, mutta mitä on jäljellä muistissa, tulkoon ne tallennettua.
Vuoden 1943 syyskuun 14 päivänä oli 1925 loppuvuodesta (1.7. – 31.12) syntyneet määrätty kutsuntaan kunkin kotipitäjän kirkonkylään, minut Salmiin, kuuden muun Käsnäselkäläisen kanssa. Metsäpellon Jussi ja minä jouduimme Lappeenrantaan jv. kk. 3:een, sen toiseen komppaniaan, ei ole muistissa minne ne toiset neljä passitettiin. Palvelukseen astumispäivä oli 13.10. –43, joten 18 vuotta täyttyi ensimmäiseen herätykseen.
Varusteet eivät siihen aikaan olleet kovin korkeatasoisia, minunkin asetakkia, malli 91, olisi voinut yhtä hyvin pitää manttelina, sillä sen verran se ylti polven alapuolelle.
Koulutus oli silti ankaraa ja oppilaat (au –opp.) innokkaita simputtamaan. Upseerit ja aliupseerit olivat etupäässä hyökkäysvaiheen aikana haavoittuneita, jotka oli vapautettu rintamapalveluksesta, heistä suurin osa oli asiallisia kouluttajia, mm. meidän joukkueenjohtaja (4. Joukkue) ylikersantti (nimi ei muistissa) sanoi joskus: otetaanhan tauko, turhaanhan minä teitä höykytän, kun joudutte rintamalle, niin kuolette kuitenkin.
Komppanian päällikkö ltn. Puttonen vaati sotilaallisuutta, mutta ei mitenkään erikoisen ankara. Lauantaisin oli marssipäivä ja illalla sauna. Ensimmäinen marssi oli vain 5 km, mutta ne jatkuivat myöhemmin aina 20 km:n. Oli toinen tai kolmas marssi, kun kasarmille palattua komppanian päällikkö käski minun tulla upseerikerholle hänen asunnolleen ruokailun jälkeen. Tietenkin se vähän jännitti, että miksiköhän? No, kun menin sinne niin selvisihän se. ”Olen ajatellut tehdä Teistä lähetin, mutta minun lähettini tulee olla ehdottoman sotilaallinen kaikissa tilanteissa. Sen voitte osoittaa koeaikana”.
Kolmannen komppanian päällikkö asui samassa huoneessa, eikä hänellä ollut omaa lähettiä, joten minun piti petata hänenkin peti. Oli siinä ainakin se hyöty, että löytyi sopivat varusteet, joihin sisältyi aivan uusi mantteli.
Aamupäivän aikana sain tehdä petaukset ja siivoukset, mutta iltapäivällä piti osallistua palvelukseen, marssille ei enää tarvinnut osallistua, marssillehan lähdettiin aina aamusta.
Joulun alla kerran kysyi kp. että haluaisinko minä joululomalle. Vissiin tuli oltua aina sotilaallinen, koska vain kaksi muuta koko komppaniasta pääsi jouluksi kotiin, viikoksi lomalle.
Talvella –44 venäläinen pommitti joskus Lappeenrantaakin, mutta ilmahälytyksiä oli sitäkin useammin ja miltei aina yöllä. Ilmahälytyksen saatua kaikki kasarmit tyhjennettiin, oli juostava noin puolentoista kilometrin päähän leirikentän maastoon. Sinne jouduttiin menemään joskus yöllä ilman ilmavaaraa.
Kerran tapahtui niin, että eräänä yönä yhdellä Suistamon kolmannen joukkueen pojalla katosi 500 mk seteli. Alkuun ylimääräiset herätykset keskittyi 3. joukkueeseen ja syyllistä haettiin leirikentän maastossa. Metsäpellon Jussi oli 3. joukkueessa, Jussilla oli aina rahaa, minäkin olin joskus lainannut häneltä ja jouduin todistamaan, että sillä on ollut rahaa ennenkin. Toinen ”rahamies” samasta joukkueesta oli Semi Aleksi. He joutuivat iltaisin täyspakkaus mukana oppilastupaan, jossa heidän oma ryhmänjohtajansa, oppilas Liukkonen koitti maahan ylös, kyykkyyn käy, kivääri niskan päälle vie, menetelmällä saada tunnustamaan jommankumman. Lopulla joutui leirikentälle nimenomaan yöllä koko komppania hakemaan syyllistä. Toista viikkoa kesti, ennen kuin 3. Joukkueen johtaja vänrikki Veljo sai syyllisen selville. Se oli juuri tuo oppilas Liukkonen, joka Jussia ja Semin Aleksia simputti. Ei tainnut tulla aliupseeria siitä oppilaasta.
Ruoka ei silloin ollut kovin ”kasevaa” eikä sitä ollut riittävästi. Pöydän päässä oli keittopata, josta pöydän vanhin jakoi sen lautasille, leipä ja muut mahdolliset tykötarpeet oli jaettu valmiiksi jokaisen kohdalle.
Kevättalvella Mannerheim kävi pitämässä koulutustarkastuksen, kyseli muutamilta asioita, minun vierellä olevalta kysyi: riittääkö sotilaalla ruoka? ”Riittäähän se kun joka viikko saa kotoa paketin” ”onko Teillä niin varakas koti?” ”No eihän ne tänne minua nälkään tapa”. Kumma kyllä annokset sen jälkeen suurenivat.
Huhtikuussa tuli aika meidän siirtyä Viipuriin Htk:n, (Henkilötäydennyskeskus) siellä meidät majoitettiin Sorvalin kasarmille, osa vietiin muualle, koska Metsäpellon Jussi ei ollut siellä, enkä häntä nähnyt myöhemmin kannaksellakaan. Sen sijaan Sorvalissa tapasin Pyhännän Ahokylästä evakkoajalta tutun Toivo Kärkkäisen, hänkään ei ollut kannaksella samassa porukassa. (Pitääpä käydä Kärkkäiseltä kyselemässä, että minkälaiseen ”savottaan” hän joutui, kun lähdettiin Viipurista).
Viipurissa ei pidetty koulutusta. Käytiin mottimetsässä, polttoaineesta oli silloin kova pula, autolla vietiin ja tuotiin noin 10km päähän, kaksi mottia oli päivän urakka, mutta jos teki enemmän, niin ”lopuista” maksettiin käypä palkka.
Mottisavotan jälkeen jouduin minä ”saunamajuriksi” Tervaniemeen (Viipurin linnan vastapäätä). Tervaniemessä oli myös Htk, jonne aina kokoontui kannaksen armeijakunnan sotilaita sairaalasta tai muuten pitempään etulinjasta pois olleita. Se oli parakkisauna jonka toisessa reunassa oli ”täikaappi”. Kaikkien saunassa kävijöiden piti viedä kaikki vaatteet täikaappiin, sinne piti eräänlaisella ”separaatilla” veivata kiukaan päältä lähtevää putkea myöten kuumaa ilmaa ja pitää kaappi-ilma 90C 30 min. Kaksi miestä kerralla oli ”majurina”, johon sisältyi tietenkin myös saunan lämmittäminen.
Kesäkuun 1944 alussa pääsin lomalle ensimmäisen kerran sitten joulun. Mikko –veli tuli myös lomalle samaan aikaan, noin vuorokauden olimme yhtä aikaa kotona, ennen kuin lomani päättyi. Paluumatkalla kuulin jo, että venäläinen on hyökännyt valtavalla voimalla suomalaisten asemia vastaan ja että Kannaksen armeijakuntien miesten (lomalaisten) on välittömästi palattava yksikköihinsä.
Seuraavana iltana vähää ennen hiljaisuutta päivystäjä haki minut puhelimeen. Mikko soitti Tervaniemen Htk:a sanoi olevan menossa jo Kannakselle. No minä lähdin heti Tervaniemeen (Sorvali – Tervaniemi väli noin 2 km) pääsin Neitsytniemen kohdalle, tuli ilmahälytys, jolloin ei olisi saanut liikkua. Lähempänä Tervaniemeä vastaan tuli katupartio. Selitin vetäjälle asian, antoi mennä, sanoi; mutta suojaudu jos pommitus alkaa. Ei tainnut sillä kertaa tulla pommitusta. Kun menin Tervaniemeen kentällä oli ainakin 2000 miestä. Mietin hetken miten tuolta löytyy Mikko. Parakin eessä oli muutamia upseereita antamassa tilannekatsausta, menenpä sinne. No Mikko hoksasi minut ja tuli sinne. Lomalta mentyä sain 2:n viikon muona- ja ostotupakat, kun on silloin polttanut, niin vein ne Mikolle. ”Ei tämä mylläkkä kauan kestä, siksi lähdin kesken loman (vaikka oli mennyt naimisiin silloin vuoden vaihteessa) että paremmin pääsen lomalle uudestaan, kun tilanne rauhoittuu” sanoi hän.
Seuraavana iltana (10. 6. koska läpimurto alkoi 9.6. aamulla) meidät otettiin Viipurin tavara-asemalle ja lastaus kannakseen matkaa varten alkoi. Kun melkein kaikki olivat jo vaunuissa (härkävaunut) alkoi valtava pommitus. Minä ja noin joukkueen verran muita olimme vielä laiturilla. No siitä vaan laiturin viereen radalle, oli ainakin toiselta sivulta hyvä sirpalesuoja, kun laiturin reuna oli graniittia. Pommitus kesti noin kaksi tuntia, laivue toisensa jälkeen toi ”terveisiä”, ratapiha oli yhtenään valaistu valopommien avulla.
Mukavaa katseltavaa se mahdollisesti olisi ollut jostakin etempänä, mutta pelottavaa kun itse on maalitauluna (olikohan naapurille mennyt tieto, että täällä lastataan apuvoimia Siiranmäen puolustajille). No, yhteenkään vaunuun ei tullut täysosumaa, montako kuoli sirpaleista, sitä emme saaneet tietää. Sen sijaan radan saivat poikki.
Kuljetuksen johtaja (vääpeli) komensi meidät maantielle ja marssirivistöt kuntoon. Maantielle oli noin 700 m matka suopeltoa (Viipurin tavara-asema on suota). Noin sadan metrin päässä putosin levän peittämään suonsilmäkkeeseen kaulaa myöten, jalat ei yltäneet pohjaan, mutta kiväärin avulla pääsin pois. Tielle päästyä menin vääpelille kertomaan (ja näkyihän se, kun vesi tippui manttelista) tapauksen. ”Ei ole muuta mahdollisuutta, hännille vaan, marssitaan Karhusuon pysäkille”. Se oli jo aamuyötä kun pääsimme Karhusuolle. Vääpeli komensi meidät hajaantumaan kuusikkoon. Minä koputtelin pysäkkirakennuksen ovea. Tulihan sieltä junanlähettäjä aukaisemaan, mutta ei päästänyt sisälle, sanoi ettei ole lupa päästää sisälle ketään. Se yö oli tavallista kylmempi, mutta nuotiotakaan ei saanut tehdä.
Jalasjärveltä saatu jatkokoulun päästötodistus lompakossa oli ottanut vähän väriä ja liimattavaakin siihen tuli, kun teknillisen koulun hakupapereita varten tehtiin jäljennöstä, kouluun mentyähän piti näyttää alkuperäiset.
Seuraavana päivänä tuli Kannakselta päin juna ja iltapäivällä matka jatkui. En muista, että annettiinko Sorvalista lähdettäessä mitään syötävää, mutta vaunuun johon menimme, siellä olleet vanikanpalaset keräsimme talteen.
Iltamyöhäsellä olimme Valkjärven asemalla. Siellä suurin osa otettiin kuorma-autoihin. Noin komppanian verran meitä jäi jatkamaan matkaa marssien kohti Siiranmäkeä. Aamupuolella yötä oli levähdystauko, noin kaksi tuntia. Ensimmäisen kerran saimme kuulla, miten kranaatit ujeltavat. Kun aamulla jatkettiin matkaa, alkoi tulla yksittäisiä ”marjamiehiä” vastaan (marjamiehiksi sanottiin niitä, jotka tiukanpaikan tullen lähtivät karkuun, mutta palasivat myöhemmin takaisin. Käpykaartilaisia olivat ne, jotka karkasivat eivätkä palanneet, ennen kuin rauhan tultua). He sanoivat; ”älkää hyvät pojat menkää sinne”. No me tietenkin mentiin sen vääpelin vetämänä, joka lähti Viipurista. Ennen puoltapäivää vissiin tuli tieto ylempää, käännyttiin takaisin sinne mistä tultiin.
Maataistelukoneetkin alkoivat meitä seuraamaan puidenlatvojen yläpuolella lentäen, peltoaukioiden ylitys toisinaan oli ryömimistä ravin pohjia myöten (maataistelukoneet tuli ensikerran mukaan koko sodan aikana Kannaksen suurtaistelujen alettua 9.6.-44).
Syötävää emme saaneet mistään, kun ei oltu vielä minkään yksikön ”muonavahvuudessa”. Erästä ETP:aa (elintarvikkeiden täydennyspaikka) juuri lastattiin autoihin siirrettäväksi edemmäksi. Sain vohkittua 2,5 kg puulaatikollisen juustoa, jotkut onnistuivat saamaan koirakeksiä, ennen kuin lastaajat huomasivat. No muutamille riitti sentään jotakin suolenmutkaan.
Saimme tietää, että Siiranmäki on jätetty ankaran painostuksen vuoksi. Niistä kavereista, jotka otettiin autoon, osa ei palannut takaisin elävänä, sillä he kerkesivät melkein vuorokauden olla siellä ”mylläkässä”, joten mahtoi olla tuurintynkää, kun ”etenimme” marssien.
Illansuussa tulimme Punnukseen. Vääpeli komensi meidät tien vieressä olevaan pusikkoon hajaantumaan. Järvilaakson Mikko oli toisella puolella puskaa. Sovittiin, että jos nukahdamme ja toinen kuulee kokoontumisesta, niin herätetään. Naapurin tiedustelukone seurasi meidän ”hajaantumista” ja eipä aikaakaan, kun maataistelukoneet alkoivat ”suolaamaan” pusikkoa ja niitä oli monta kymmentä, ellei satoja. Kun rätinä oli ohi niin minä kuin muutkin tietenkin nukahdimme, kun ilmakin oli jo lämmennyt suorastaan helteiseksi.
Puolenyön tietämissä heräsin ja kurkistin puskan toiselle puolelle, ei Mikkoa näkynyt, kurkin muittenkin pensaiden taakse, ei ketään. Suunta oli selvillä, noin kilometrin päässä oli porukkaa, siihen oli tullut Siiranmäestä erp. 12:n toinen komppania ja jääkärijoukkue, minut oli ”täydennetty” toiseen komppaniaan. Minulta jäi ensimmäinen keittoruoka syömättä, keitto oli jo kerennyt loppua, sain kuitenkin kuivaa muonaa reilun annoksen.????????? Maataistelukoneiden tulitus oli saanut matkalaisen maallisen vaelluksen päättymään.?????????? Tuskin kerkesin hätäisesti syödä, kun annettiin patruunat ja lähdettiin takaisin tulosuuntaan.
Noin kahden kilometrin päähän asetuttiin metsään tarkoituksella ottaa vastaan vihollinen (viivyttää, jotta vetäytyminen sujuu turvallisemmin). Minä jouduin ensimmäisenä etuvartioon ikäiseni kaverin kanssa. Noin sadan metrin päässä suoja-asemasta pellon reunassa oli hyvä näkyväisyys Muolaan kirkonkylän (noin 8 km) liekkeihin kesäyön hämyssä. Silloin ei vielä venäläinen ehkä ollut Muolaassa, mutta palot oli saanut aikaan pommitus. Oli 2-haarainen koivu, toinen haara kaadettu istumakorkeudelta pois, otin siinä istuma-asennon, kaveri sanoi aina vähän päästä, ”älä nuku” yhtä monta kertaa vastasin ”en minä nuku” mutta niin ”lyhyttä” kaksituntista en muuta muista. Kuulin kun joukkueen johtaja toi vaihtoa, sanoi: ”kaveri taitaa nukkua” johon kaveri: ”se on nukkunut koko ajan” ”en minä nuku”.
Suoja-asemaan olivat tehneet nuotion sillä aikaa ja keittelivät siinä teetä. Minä siihen nuotion lähettyville panin pitkäkseen, kuulin kun ”vanhat miehet” sanoivat: ”onpa poika väsynyt, kun nukkuu vaikka tuommonen sääskiparvi on ympärillä”.
Seuraavana aamupäivänä heräsin siihen, kun soppatonkkia kalisteltiin. Komppanianpäällikkökin (ltn Ryynänen) oli tullut tervehtimään uusia tulokkaita. Otti plokin ja kirjoitti jotakin, taittoi sen ”kirjekuoreksi” ja sanoi ”lääkintäryhmä on 3. Talossa tien vasemmalla puolella vajaan kilometrin päässä. Kun olet ruokaillut niin mene sinne, minä käyn mennessä sanomaan siellä, että joku lähtee viemään sinut jsp:lle, se ei olekaan kovin kaukana suoraan metsän poikki ja he osaavat oikotien”. Luin mennessä mitä se on (käski antaa sen lapun jsp:n lääkärille) siihen kirjoittanut. ”Laita tämä mies Sisä-Suomeen niin kauas kuin mahdollista” Kärpäset ja muut siivekkäät olivat nokkineet silmäluomet melkein vereslihalle. Kyllä askel keveni, kun luin lapussa olevan tekstin.
Lääkäri luki lapun ”ei ole mitään mahdollisuutta, mene toimitusjoukkueeseen, se on tuossa ihan 100 m päässä”. Siellä oli kuormastot (hevos) valmiina lähtöön. Menin vääpelille (kersantti Kerimäeltä, nimeä en muista) ilmoittautumaan. ”Menevie kivääri ja reppu kärryyn johon näet niiden sopivan, odottelemme tässä lähtökäskyä, tulee mahdollisesti kahden vuorokauden marssi”. Lähtökäsky tulikin kohta. Äyräpäässä oli vielä siihen aikaan kevytrakenteinen ponttoonisilta, mutta se ei kestänyt hevosajopelejäkään. Ainoa maantiesilta oli Antrean kirkonkylässä. Äyräpää – Vuosalmi lossin oli naapuri saanut tuhotuksi ilmasta käsin.
Antreaan päin menijöitä oli muitakin tien täydeltä, tykistöäkin jo siirrettiin Vuoksen pohjoispuolelle. Tien varsilla oli eläviä, sekä teurastettuja elukoita, sialtakin oli kinkku viety ja loppu ruho oli kärpästen ja muiden siivekkäiden ravintona.
Iltayöstä olimme Antrean kirkonkylässä (Punnus – Antrea väli ainakin 50 km) jossa yövyimme taloissa (siviiliväestö oli jo evakuoitu). Aamuvarhaisella lähdettiin takaisin tulosuuntaan, mutta Vuoksen pohjoispuolta. Viipurissa ”uiminen” ja Karhusuolla vietetty kolea aamuyö sai aikaan minussa melkoisen kuumeen. Illalla olimme miltei samalla kohtaa mistä lähdimme edellisenä päivänä Vuosalmella noin 3km Vuoksen rannasta.
Majoituimme telttoihin, kaksi vuorokautta makoilin teltassa, kun ei minulla ollut mitään tehtävää ja kuumettakin oli, eikä ollut tekemistä toisillakaan, kun ei ollut tietoa minne pitäisi viedä soppaa. Kolmantena päivänä tuli komppaniasta tieto, että etulinjan ja toimitusjoukkueen välillä tarvitaan yhdysmies. Komppanian olinpaikka vaihtui niissä olosuhteissa usein.
Meidän siirtymäaikana oli pataljoonamme, kuin myös monet muut pataljoonat, olivat peräytyneet Äyräpäähän, johon muodostunut sillanpääasema, joka oli tarkoitus myös pitää. No, vääpeli kyseli ensin vapaaehtoista, kun ei sellaista ilmaantunut, esitteli yhdelle ja toiselle, että lähtisitkö sinä? ”Onhan täällä sellainenkin, jolla ei ole tehtävää”. Minä arvasin, että se olen minä. Viimein vääpeli sanoi ”pitänee sinun lähteä”.
Illalla otettiin sopat mukaan ja lähdettiin. Vene oli jo rannassa odottamassa soppaa (ensimmäistä kolmeen päivään). Komppanian komentoteltta oli noin 100m päässä jokivarresta. Menin ilmoittautumaan kompp. Päällikölle. ”Täälläkö sinä vielä olet, no mene venevartioon, aamulla päästään lepoon. Venettä ei saa antaa luvatta kenellekään”. Yksi vene oli komppanian käytössä, muilla yksiköillä oli myös syöksyveneitä, niitä pidettiin pohjoisrannalla (Suomen puolella) ja ne tulivat etelärannalle tarvittaessa. Kaikki huolto-osastot olivat Suomen puoleisessa rantamaastossa. Vene oli kalliokielekkeen vieressä, tulvavesi oli syövyttänyt puiden juurien alta mainion sirpalesuojan.
Koko yön venäläinen keskitti aina pienin väliajoin jos jonkinlaisilla aseilla. 1904 ja 1905 syntyneet oli asemasodan aikana päästetty jo siviiliin, mutta 9.6.-44 alkaneen ”mylläkän” jälkeen ne otettiin uudelleen palvelukseen. Meidänkin komppaniaan tuli heitä meidän jälkeen täydennyksenä. Eräs –04 syntynyt Saarijärven mies (nimeä en muista) juoksi aina kun keskitys alkoi veneelle, ”lähdetään pois, ei minun passaa tänne kuolla, minulla on seitsemän alaikäistä”. No minä, että milläs ne toiset tulee jos tapahtuu läpimurto. Lääkintämiehet kun toivat haavoittuneita, niin veivät takaisin etulinjaan, jonne oli rannasta matkaa noin 600m. Useimmiten toisena lääkintämiehellä oli kaverina asealiupseeri, jonka kanssa toimitimme apua tarvitsevan jsp:lle ja palatessa teimme patruunatäydennystä. Ajp (ampumatarv. jakelupaikka) ja jsp olivat noin puolen km päässä rannasta, lähellä toisiaan (asealiupseerina oli sotamies Nikolai Lukin, s. 1921, Salmista, aliupseerit oli jo ”loppuneet” Siiranmäki – Äyräpää välille). Pataljoonan komentoteltta oli noin 200m päässä meidän komentoteltasta vasemmalle. Aamuyöstä siihen osui 6” täysosuma. Teltassa oli sillä hetkellä 12 henkeä. 6 kuoli heti, joista yksi oli meidän komppanianpäällikön lähetti, 5 haavottui, mutta pataljoonan koment. majuri Aholalta meni vain kuulo joksikin aikaa ja korvista tuli verta. Kun keskitys taukosi, Ahola meni vuoksesta noukkimaan kaloja.
Samana yönä meidän komppanian yksi mies menetti järkensä. Kun lääkintämiehet toivat hänet rantaan, ei meinattu saada veneeseen, veneestä pyrki pois, siinä oli Lukinilla piteleminen. ”Martti ole rauhallinen (Martti Huupponen), ei Nikke sinua linjaan vie”. Ja minulle ”souva, souva, aamulla pääsemme lepoon”. Sen näki miehen naamasta, ettei se ole teeskentelyä, vaan järki on ”nyrjähtänyt” tosissaan. Meillä oli kova työ saada hänet jsp:lle. Esittelimme teltassa olevalle lääkärille potilaan, hän sanoi; jättäkää tuonne penkalle toisten luokse, kohta pitäisi auton tulla hakemaan potilaita. Sittenpä se olisi lähtenyt meidän perään. Sinne oli tuotu muistakin komppanioista haavottuneita ja kyllä niitä jo siellä oli ainakin yksi autolastillinen (autoon ei päässyt heti jsp:llä, jonkin matkaa taaksepäin siirrettiin hevospelillä sellaisia, jotka eivät pystyneet kävelemään).
Saimme ”tutustua” toiseenkin tappovehkeeseen, sellaiseen joka oli venäläisellä ensikertaa käytössä kesällä -44 alkaneessa suursodassa. Se oli urkupyssy, Stalinin urut, hehtaaripyssy ja mitä kaikkea nimiä sillä olikaan. Sen ensimmäinen kranaatti kun nosti vesipatsaan rannalla, patsasketjua riitti toiselle rannalle asti, vaikka vuoksen leveys sillä kohtaa taisi olla ainakin puoli kilometriä. Oli sillä niitäkin pyssyjä yhtä useampi, kun samanaikaisesti nousi useita patsasketjuja veneen molemmin puolin, vedessä räjähdellessään ei niistä tuntunut olevan sirpalevaaraa. Mutta kun rantakalliolle osui kuusituumainen, niin kyllä vedessä oli sihinää, kumma kyllä, ei sattunut yksikään veneeseen, vaikka sen molemmin puolin vesi sihahteli.
Meistä oikealla oli pienikokoinen saari. Siellä oli jääkärijoukkueen yksi ryhmä asemissa, meidän komppanialle alistettuna. Aamulla neljän maissa pojat vuotavalla siviiliveneellä tulivat komentopaikalle vaihtoa varten. Yksi niistä oli Järvilaakson Mikko, hän oli joutunut jääkärijoukkueeseen. Kompp. päällikkö passitti heidät takaisin, sanoi, että kyllä teidät haetaan sitten kun vaihto tulee, emme me teitä sinne jätä. Vaihto tuli vasta illalla, se päivä oli suhteellisen rauhallinen. Rakot olikin jo minun kämmenissä yöllisistä soutamisista, venekin oli sellainen tasakärkinen ja –peräinen pioneerivene.
Se kevyt ponttoonisilta oli purettu jo vähän aikaisemmin, vissiin siksi ettemme pääse karkuun.
Joen toisella puolella noin kilometrin päässä alavirtaan hajaannuimme melko lähelle rantaa koivikkoon. Tiltu puhui kovaääniseen; ”suomen miehet, turhaan te tapatatte itseänne, antautukaa, täällä on hyvä olla”. Sitten luetteli vangiksi saatujen nimiä. Ja sitten alkoi keskitys kaikenlaisilla aseilla. Yhtäjaksoisesti sitä kesti noin tunnin alkaakseen taas uudelleen jonkin ajan kuluttua. Silloin minä ajattelin; Karjala ja puoli muuta Suomea menköön, kunhan täältä hengissä selviäisi. Aamulla siirryttiin parin kilometrin päähän rannasta kaivamaan uusia puolustusasemia. Minä menin töpinään ja opastin soppaa pienentyneelle komppanialle. Ei enää Ryynänenkään puhunut ”kauas Suomeen” lähdöstä. En muista tarkkaan minkä aikaa siinä olimme, juhannuksen ajan kumminkin.
Juhannuksen jälkeen jaettiin kaikille polkupyörät. Siitä kuitenkin lähdettiin samanaikaisesti toimitusjoukkueen kanssa. Toimitusjoukkue vietiin Vuoksenrannan pitäjän Salo-Kekkilän kylään, 1. ja 2. komppania jäi ko. kylästä noin viiden kilometrin päähän, Vuosalmelle päin. Sillä kohtaa oli sotamies venäläinen eteläpuolella ja suomalainen pohjoispuolella jokea. Eikä se siinä pyrkinytkään erikoisemmin joen yli. Tykistöllä keskitti sentään joskus.
Äyräpäässä venäläinen painosti jatkuvasti. Monet kerrat pääsi joidenkin osastojen kohdalla rantaan asti, mutta molemmin puolin sivustajoukot saivat asemat takaisin, mutta suurin tappioin.
Heinäkuun alkupäivinä se tuli kuitenkin yli joen melkoisella ryminällä. Jr. 49:stä ainakin puolet kuoli ja haavottui. Syöksyveneet ja lautat saivat täysosumia, loput tulivat uimalla ja uimataidottomat jäivät vangiksi.
Muutaman päivän sisällä venäläisellä oli 6 km leveälti ja 3 km syvälti hallussa Vuoksen pohjoispuoleista maata.
Erp:n 12. 1. ja 2. komppania joutui vastaiskuun. Minä ja yksi toinen kaveri olimme erään luutnantin kanssa merkinneet uusia puolustusasemia Vuoksenrannan ja Salo-Kekkilän väliseen maastoon jo melkein viikon. En muista varmaan, mutta luulen, että em. pelasti minut vastaiskusta. Kahden vuorokauden ajan taistelivat niin, että välillä oli puolustusasemat venäläisillä ja välillä suomalaisilla. Laatokan pohjoispuolelta tuli avuksi Laakuksen panssaridivisioonan kaksi rykmenttiä Erp. 12 avuksi. Ne joutuivat paniikin valtaan. Pataljoonan komentajan, majuri Aholan lisäksi ei kahdessa komppaniassa ollut yhtään upseeria tai aliupseeria. Ahola välillä kokoili sekä oman että muiden osastojen ”marjamiehiä” ja taas lähti vyöryttämään. Viimein oli Aholankin luovuttava, hänen mukana tuli tukikohtaan yhdeksän miestä.
Seuraavana päivänä tuli meidän komppanian yksi kersantti ja seitsemän miestä. Olivat ”marjassa”. Ryynänen haavoittui. Silti se puolustusasema jäi suomalaisten haltuun. En tullut tietämään jäikö Saarijärvelle seitsemän puoliorpoa, enkä Järvilaakson Mikkoakaan nähnyt jälkeenpäin (jääkärijoukkue oli myös vastaiskussa mukana) en muista nähneeni Lukinin Nikolaitakaan. Heinäkuun loppupuolella muuttui tilanne paljon rauhallisemmaksi, melkein asemasodaksi. Komppania täydennettiin Salo-Kekkilässä ja pian sen jälkeen tuli siirto Vuoksenrannan kirkonkylään. Asetuimme siellä asumaan taloihin.
Minä olin taas toimitusjoukkueessa ja tulin em. paikkaan kuormaston mukana. Pojat teurastivat matkalla mullin. Illalla alkoivat sitä palvaamaan uunissa. Minuun iski punatauti. Tuli kova kuume ja ripuli. Ihan yhtenään sai juosta ulkona. Se löi äkkiä heikoksi, ei ollut kovin pitkä matka käymälään, mutta silläkin välillä piti istahtaa monta kertaa. Illalla myöhään jo hourasin, mutta hoksasin itsekin sen. Kaverit meinasivat, ”poika pitää viedä aamulla jsp:lle.” Sinne oli tuotu miehiä muistakin joukkueista ja komppanioista, niin paljon, että onnikka tuli täyteen.
Meidät tuotiin Ilmeen kenttäsairaalaan. Oli kai jokin maatalousoppilaitos, koska siinä oli korjaamorakennus, jonka yläkerrasta oli tehty osasto punatautisille, haavoittuneet olivat muissa rakennuksissa. Kahtena ensimmäisenä päivänä annettiin vain teetä. Seuraavina päivinä teen lisäksi muutama korppu.
Nälkä oli kova, niinpä minä hain ullakolta vaatteeni ja lähdin eräänä iltana kylälle (siellä oli vielä siviiliväestö). Satuin sellaiseen taloon, jossa oli juuri leivottu hiivaleipää ja voita juuri kirnuttiin. Minä paikkasin pojan polkupyörän sisuskumin ja sain syödäkseni lämmintä leipää tuoreen voin ja piimän kanssa, sainpa niitä myös mukaan.
Ovella oli ylihoitaja vastassa ja otti ”eväät” pois. Seuraavana aamuna sanoi lääkärille, että tämä mies kävi eilen illalla kylältä hakemassa ruokaa. ”jahah, housut pois”. Se oli sellainen tauti, että monille jouduttiin suorittamaan verensiirto ja monet siihen menehtyivät.
Päivää myöhemmin minua tuli sinne meidän komppanian kirjuri hakemaan (korpr. Malinen Kerimäeltä) kun oltiin päästy jo velliasteelle, sovittiin Malisen kanssa, että sanotaan lääkärille aina samalla tavalla ”vatsan toiminnasta”, jotta pääsemme yhtä aikaa pois.
Samana aamuna kumpikin luvattiin pois. Kun menimme sairaalan toimistoon puoliltapäivin, niin komennustodistus oli vain minulla. Oli siellä puolikymmentä muuta miestä muista yksiköistä, joiden kanssa lähdettiin kohti opastuselintä, jonka sijainnin paikkakunnan nimeä en muista, se oli kuitenkin Viipuri-Sortavalan rautatien varressa.
Olimme siellä illalla ja sovimme, että mennään vasta aamulla ilmoittautumaan. Menimme autiotaloon yöksi (siellä ei ollut siviiliväkeä). Sinne oli kellariin jäänyt hilloja, niitähän me popsittiin ja ainakin minun vatsani ei siitä tykännyt.
Aamulla menimme opastuselimeen. Kaksi miestä siitä toimitettiin eri suuntaan ja me toiset seuraavaan opastuselimeen, joka oli Räisälän kirkonkylässä. Matkaa teimme pääasiassa kävellen, välillä sattui saamaan autokyytiä huoltoautoissa. Puolenpäivän maissa oltiin Räisälän opastuselimessä, josta minut ohjattiin Pyhäjärven eteläpäässä olevaan opastuselimeen.
Jatkoin sinne matkaa yksin ja olin siellä iltamyöhäisellä. Siellä neuvottiin, että yksikkö on ihan muutaman kilometrin päässä, mutta saa olla heilläkin yötä. Lähdin kuitenkin illalla kun kehuivat porukan olevan lähellä. Sain kuitenkin taivaltaa koko yön, eikä siellä liikkunut ketään muita. Etulinjaan siitä oli vielä kymmeniä kilometrejä, kuului vain silloin tällöin tykinlaukaisuja Sakkolan suunnalta.
Ensimmäisenä tuli pataljoonan komentopaikka ja etp. majoitusalue olivat juuri kokit aamuteetä keittämässä, sanoivat meidän komppanian olevan noin 5 km päässä. Sinne tulikin meidän komppanian hevonen hakemaan muonaa ja loppumatkan pääsinkin hevoskyydillä.
Sairaalassa oloaikana Erp.12 oli siirretty Vuosalmelta Pyhäjärven pitäjän Riiskan kylään Laatokan rannalle Konevitsan kohdalle rannikkovarmistukseen. Kun Vuosalmi ja Vuoksen linjat yleensä muuttui melkein asemasodaksi, niin vissiin sodanjohto luuli sotamies venäläisen pyrkivän Laatokkaa myöten. Kuten menin toimistoon aamulla, siellä oli Malinen jo ”vastaan ottamassa”, vaikka jäi sairaalaan kun minä lähdin. Oli saanut vääpeliltä kirjeitse uudesta olinpaikasta, joten pääsi tulemaan suorinta tietä. Minä jouduin kiertämään Pyhäjärven eteläpuolitse, kun pohjoispuolta olisi matkaa ollut noin kymmenesosa.
Ei sotamies venäläistä näkynyt ollenkaan Laatokalla, niinpä siellä alkoi vähitellen (siviileitä ei siellä ollut) viljankorjuu, perunatkin olivat jo kasvaneet, mutta niitä ei saanut ottaa, eikä omenoitakaan. Erään kaverin kanssa eräänä iltana pimeän turvin kävimme omenavarkaissa ja jouduimme kiinni. Rangaistus : komppanian kaikki alusvaatepyykki pestävä. Se olikin aiheellista, alusvaatteiden vaihtoa ei ollut koko kesänä. Kyllähän se meidän pyykkääminen jäi muuripadassa keittämiseen, kaipa täit sielläkin väheni.
Kun sitten syyskuun 5:pvä tuli aselepo, alkoi kiireinen viljan korjuu ja saatiin ottaa uusia perunoita sekä omenia. Puitu vilja lähetettiin kuorma-autoilla lähimmälle rautatieasemalle, mutta perunapeltojen lopullista kohtaloa en muista, minä ainakaan en ollut perunannostossa.
Sieltä tulikin sitten siirto länsikannakselle, mutta paikkakunnan nimeä en muista. Yhden yön kerkesimme olla uudessa paikassa kun tuli välirauha.(18.9.-44). Niinpä meidän pataljoonan tehtävänä oli luovuttaa paikkakuntia Jääske-Imatra suunnalta. Tulimme Imatran-kosken kautta Simpeleen asemalle. Aika jonka käytimme tähän matkaan, ei ole muistissa. Simpeleessä olimme kuitenkin illalla ja aamulla piti alkaa lastaus pohjoisen matkaa varten, saksalaisia varten, saksalaisia ajamaan pois Pohjois-Suomesta. Aamulla tuli tieto päämajasta, että ei toisen divisioonan yksiköitä lähetetä pohjoiseen, kun Kannaksella oli suuret tappiot. Siitä hyvillä mielin käännyttiin Imatralle päin ja tultiin Ruokojärven pitäjän Syyspohjan kylään. En muista minkä aikaa siellä olimme, siellä kuitenkin Erp.12. lopetettiin, vanhat miehet pääsivät siviiliin ja –25 syntyneet siirrettiin jr.7. joka oli rauhan aikana toimiva yksikkö.
Syyspohjaan tuli sairaalasta Huupposen Marttikin, hyvin oli ”toipunut”, haitariakin osasi soittaa ihan kuin ennenkin. Me, jotka jäimme vielä armeijaan, siirryimme Immolaan j.r.7. siellä reserviläisiä alkoivat kotiuttaa. Rykmentinkomentaja lausui ”jäähyväispuhetta”, mekin olimme kuuntelemassa (eversti A. Ehrnrooth). Kyllä kai hän kiitteli miehiä, mutta mieleeni jäi mm. tämä: ”karrhu ei ole vielä kaadettu, ei panna miekkaa tuppeen”. En muista minkä aikaa olimme Immolassa, mutta lumi tuli maahan siellä olo aikana.
Immolassa oli vain työpalvelusta, en muista mitä muut tekivät, mutta minä ja yksi kaveri Kurikasta hoidimme hevosia, en vain muista montako niitä oli. Immolasta osa meistä siirrettiin Mikkeliin ja osa Jyväskylään, minä Jyväskylään. Jyväskylässäkin minä olin jonkin aikaa hevosmiehenä. En muista oliko ne samoja hevosia kuin immolassakin, enkä muista sitäkään millä kulkuneuvolla mentiin Jyväskylään, siellä löytyi hevosillekin töitä, asemalta ajettiin ampuma- ym. sotatarvikkeita Seppälänkankaan (asemalta) asevarikolle.
Jouluksi päästivät lomalle. Kotiväki oli silloin Kangaslammin Joutsenlahden kylässä, Uuno Vänttisen talossa.
31.12 –44 päättyi nostomiespalvelus kestettyään 445 vuorokautta ja 1.1.45 alkoi varusmiespalvelus jr.7. 6. komppaniassa edelleen Jyväskylässä.
Maaliskuulla –45 oli ensimmäiset eduskuntavaalit. Silloin vielä pelkäsivät tulevan kapinan, jonka vuoksi asevarikot varmistettiin. Kaksi joukkuetta jäi Seppälänkankaan varikolle ja kaksi joukkuetta Inhan varikolle (minä olin Inhassa). Muuten Inhan asemalla sattui meidän siellä oloaikana junaonnettomuus, pikajuna ajoi asemalla olevan tavarajunan päälle, jota ”sotkua” selvittämään vietiin meidätkin, en muista montako kuoli ja loukkaantui. Inhassa asuimme Tuomasniemen metsäkoululla.
Huhtikuun alussa tultiin takaisin Jyväskylään ja sieltä lähdettiin melko pian Rautjärvelle (itärajalle) mottimetsään. Kaksi mottia päivässä piti tehdä silloinkin, jos teki enemmän, niin lopuista maksettiin ”käypä palkka”. Alkuun erään kaverin kanssa teimme porukassa, mutta kun päivä kului 5-6 mottiin, niin ruvettiin kumpikin tekemään ”omaan pottiin”, niin minä tein 4 mottia päivässä sääsuhteiden salliessa.
Huhti- toukokuun mentiin takaisin Jyväskylään, mutta ei ole muistissa mitä siellä puuhattiin. Kesällä lähdin kerran ”omalle lomalle” Kangaslammin Joutsenlahteen, jossa kotiväki silloin oli. ”loma-aikana” oli komppania siirretty Savonlinnan Aholahteen. Sunnuntai-iltana muiden iltalomalaisten mukana menin laivalla Aholahteen. Laiturilla oli päivystävä upseeri tarkastamassa varuskuntakorttia. Eihän minulla tietenkään sellaista ollut. Seuraavana aamuna piti mennä komppanianpäällikön puhutteluun. Silloin oli jo järjestelyt käynnissä jr.7 kokoontumiseksi Mikkeliin. Kp. kysyi vääpeliltä, että mihin tämä mies on määrätty siirrettäväksi. ”Helsingin komennuskomppaniaan” vastasi vääpeli. ”Ei mihinkään Helsinkiin, tämä mies pannaan pohjoiseen, miinanraivausporukkaan”. Jyväskylässä annoin talvella vääpelille hevoskyydin emäntäkoululle, kun se kävi siellä naisissa, sekö lienee pelastanut miinanraivauksesta.
Niin sitä minä pääsin Helsingin junaan ja siellä Helsingin komennuskomppanian vartio-osastoon. Muutaman viikon päästä tuli sinne pataljoonan komentajan rangaistusmääräys: 12 vrk arestia, syy luvaton poistuminen majoitusalueelta. Kom. kompp. päällikkö otti kuulusteluun, että minkälainen tapaus oli. No minä, että kävin iltalomalla ilman lupaa. Meinasi, että on tämä siitä kohtuuton rangaistus, minä muutan tämän suoritettavaksi palvelusvelvollisuudella. Niinpä minä olin 12 yötä putkassa, päivät palveluksessa ja ruokalassa sai käydä syömässä, mutta tukka kuitenkin leikattiin kaljuksi.
Helsingissäkään ei ollut muuta koulutusta, kuin uusien kivääriotteiden opettelua, meidän koulutuskeskuksesta oppimamme sotamies saksalaisen malli piti opetella sotamies venäläisen mallin mukaan, hihnasta olalle, saksalaismalli oli rivistöjärjestys. Kivääriotteita tarvittiin, vartio-osasto oli aina kunniakomppaniassa kun sellaista tarvittiin. Malmin lentokenttä, oli silloin Neuvostoliiton valvontakomission käytössä, siellä kävimme usein kärräämässä halkoja lämpökeskukseen. Oli ”pianojen” ym. haalausta muuttaville, asekätköjen ”evakuoimista” ym. työpalvelua vartiointitehtävien lisäksi.
Mikko-veli katosi Kannaksella kesäkuussa –44. Odotin vankien palauttamisen yhteydessä palaavan Mikonkin, mutta kun sitä ei tapahtunut, niin ylemmät instanssit päättivät ”kadonneena kuolettaa”, niinpä kesällä –45 hänet siunattiin tuntemattomaan leposijaan Kangaslammin sankarihautaan, jossa hänen laattansa Kangaslampilaisten sankarivainajien joukossa. Joulukuun 16 pnä –45 päättyi sitten 350 vrk kestänyt varusmiespalvelus, eli yhteensä armeijan harmaissa sain olla ”vain” 795 päivää.
Kotiväki oli tuohon aikaan edelleen Kangaslammin Joutsenlahdessa, josta kesällä –46 Muhokselle. Muhokselta kymmenen vuoden oleskelun jälkeen tulin Ouluun –56 elokuun 1. Päivänä. Muhoksella tuona aikana rakennettiin uusia rakennuksia pika-asutustiloille sekä voimalaitoksia Oulujokeen.
 Oulussa tammikuulla –89 
submitted by penttihille80 to Suomi [link] [comments]


2020.03.06 18:54 POPstationinacan Erään sotilaan päiväkirja Karjalasta, jatkosodan viimeisiltä kuukausilta

Kirjoitin hiljattain iso-isoisäni sotapäiväkirjan sähköiseen muotoon, ja ajattelin laittaa sen tänne, jos jotakuta kiinnostaa lukea. Päiväkirjasta on kadonnut alkupään sivut, joten vain sodan viimeiset kuukaudet ovat tässä jäljellä.
-11-12. 6. 44. Ikola. Olimme motissa Ikolan kylän itäpuolella. Selvisimme siitä pitkän ja raskaan maastomarssin avulla. Kaikki vehkeemme jäi kuitenkin vanjalle, pyöriä lukuun ottamatta.
-14-15. 6. 44 Klo. 6.00. Tämä on jotain kauheaa. Jo yli 13t. on satanut kranaatteja. Kuuterselkä-Liikola. Pelkään hermojeni pettävän. Tilanne näyttää Suomen kannalta todella synkältä. Tulevaisuus näyttää, selviääkö tästä hengissä. Klo 14.20. Tykkituli on hirvittävän kiivasta.
-16. 5. 44. Klo. 16.00. Olemme olleet levossa viimeyön ja olemme lähdössä taas jonnekkin päin. Pistin tänään kotiin kirjeen.
-17. 6. 44. Klo 10.00 Kyyrölässä lepoa. Klo 16.45. Huumorlan tien haarassa.
-18. 6. 44. Klo 7.30 Summasta Klo. 16.30 Häyryltä. 16.45-17.00 Viipurin läpi viimeisenkö kerran. Rokkalassa 18.25. Hermoni ovat katkeamispisteessä ja mieli aivan lamassa (?). En osaa toivoa muuta kuin pikaista rauhaa. Kannaksen armeija on aivan hajalle lyöty. Laahustavia väsyneitä j.v:n miehiä tulee lakkaamattomana virtana vastaamme. Välittömästi tulimm Kaislahteen.
-19. 6. 44. Klo 12.25. Yö rauhallinen. Paraillaan on molemmin puolin tykistötoimintaa. Joukossamme alkaa olla vallalla sekava mieliala. En voi olla ajattelematta sitä, että kuinkahan tässä loppujen lopuksi käy. Muistuu usein mieleeni, millaiseksi mahtaa meidän elämämme Katin kanssa muodostua, kun nämä ajat ovat näin epävakaiset. Klo 16.30 alkoi hirvittävä keskitys, jota kesti 13 min. Kaikki miehet, hevoset ja autot menevät yhtenä massana kohti Viipuria. Tulipalot loimuavat punaisina. Omat tappiomme ovat hirveät. Nyt istun tien vieressä Lintimuksen kohdalla. Mikä on kohtalomme oleva. 22.00 Saavumme Kivirantaan, johon majoitumme.
-20. 6. 44. Aamu mitä ihanin. Lähtö. 7.30 Tulimme Hanhiojalle. Klo 10.15 Lähtö Merijoelle. Klo 19.30, ryssä noussut siellä maihin. Perillä klo 22.00 maihinnousu perätön.
-21. 6. 44. Yö rauhallinen. Ryssä kai on päässyt illalla Viipuriin. Viipuri paloi kovasti. Olen nyt jossain 25km päässä Viipurista Haminaan päin. Tämä paikka on Tervajoki. Klo 15.00 edelleen rauhallista.
-22. 6. 44. Yö rauhallinen. On tullut harrastettua liika syömistä josta vatsa katarri ei oikein pidä.
-23. 6. 44. Yhä olemme samassa paikassa. Ryssä on -koi tänä aamuna hirvittävän keskityksen linjaan. Tuntuu aivan siltä kuin olisi aivan mahdoton pysyä hengissä tuollaisessa helvetissä. Nyt 8.30, tuntuu keskitys lakkaavan. Pistin kirjeen kotiin. Nyt on juhannus aatto. Montakohan näitä vielä täytyy olla? Odottelemme taas lähtökäskyä tuntemattomaan. Juuri äsken lensi iso ryssän pommitus laivue ylitsemme. Klo on nyt 13.30, tunnin kuluttua pitäisi olla lähtö hetken. Klo 17.00 Rautakorvessa. Ihailin juuri näköalaa. Tänne tullessa näin vielä vilaukselta rakasta Viipuriamme Hovinmaalta. Linnan- ja kellotorni sekä S.O.K:n mylly ottivat silmään. 2 ryssän ja 1 oma kone oli tullut alas tienpuoleen. Huolimatta keskityksestä aamulla, ei ryssä ollut päässyt murtamaa asemia Tammisuon maastossa.
-24. 6. 44. Klo 19.30. Nyt on juhannus, millainen. Vettä on satanut koko päivän. Ryssä antoi linjaan lähes 5t. kestävän hirvittävän keskityksen. Meitä pidetään kuulemma reservissä vastaiskun varalta. Saksalaisia apuvoimia on muka tulossa. Kävin juuri saunassa – kuukauden tauon jälkeen. Olemme nyt jossain Rautakorvesta 3-4km Lappeenrantaan päin.
-25. 6. 44. Edelleen samassa paikassa. Muutama kranu aamulla. Kotoa en ole saanut kirjeitä pitkään aikaan.
-26. 6. 44. Ylivedellä klo. 8.30. 12 tuntia on helvetti taas ollut irrallaan. Kuinkahan tästä taas selviää. Ryssiä on selustassamme ja kranuja tulee aika ajoittain kuin marjoja korista. Klo 13.45. Tilanne näyttää aivan synkältä. Miksi ei maamme tee rauhaa, kun tämä vastarinta on aivan hyödytöntä. Päivä oli raskain tähän asti kokemistani.
-27. 6. 44. Toin yöllä pyöriä edestä pois ja nyt pitää taas lähteä sinne helvettiin takaisin. Päivä oli raskas.
-28. 6. 44. Päivä oli kaunis aamusta alkaen. Tasan klo. 9.00 alkoi tykistön ja ilmavoimien yhteis-esitys, jolle kiivaudessa ei Summan keskitykset vetäneet vertojaan. Keskitys kesti noin 1.20t. En voi muuta kuin ihmetellä, että yleensä tässä vielä piirtelen näitä kirjaimia. Tuntui aivan kuin hermoni menisivät riekaleiksi.
-29. 6. 44. Yöllä ajoimme pyörät pois keskityksen alta. Päivä rauhassa levossa. Illalla saunassa.
-30. 6. 44. Edelleen levossa. Klo 22.10 lähtö Oravalaan.
-1. 7. 44. Vastaanotolla, sain komennuksen pataljoonan huoltoon.
-2. 7. 44. Ei juuri mainittavaa.
-3. 7. 44. Sama vika.
-4. 7. 44. Edelleen rauhallista. Paikka jossa olemme olleet nämä päivät on Oravala.
-5. 7. 44. Ei erikoista. Pääsin lomalle.
-6. 7. 44. Matkalla Kurja matka (?).
-7. 7. 44. Aamulla klo. 2.30 kotona.
-8. 7. 44. Kati tuli meille.
-9. 7. 44. Nyt minut on sitten vihitty. Ennen toimitusta oli pikku rähinää. Ilmahälytys m.n.:ssa (?) josta pappi oli hieman pyörryksissä, eikä koko toimituksesta meinannut tulla yhtikäs mitään. Oli se hieman jännää.
-10. 7. 44. Päivä meni niinkuin yleensä näissä oloissa nuorelta parilta voi mennä. Illalla leffassa.
-11. 7. 44. Istumme paraillaan Lunssissa.
-12. 7. 44. Kotona rauhassa.
-13. 7. 44. Tänään loppuu lomani. Junat ovat kurjan täynnä.
-14. 7. 44. Luumäellä H.T.K:ssa. 20.00 Lauritsalassa. Poppoo on Vuosalmella.
-15. 7. 44. Yö riihessä, nyt olemme lähdössä yksikköihimme. Klo. 20.00 Vuoksenrannassa. Olen entisessä hommassani.
[Päivämäärät alla ovat suoraan päiväkirjasta]
-16. 17. 18. 19. 6. 44. Entistä latua.
-20. 6. 44. Veinne pyöriä eteen. Pojat tulevat huilimaan.
-21. 6. 44. Yöllä siirryimme taaemmaksi.
-22. 6. 44. Yöllä tulimme Penttilään. Olen nyt Kapt. Karangon lähettinä. Eilen Katille isoa (?). Ajatin tukkani pois.
-17. 7. 44. Torsti yrittää saada minut takaisin komppaniaan.
-22. 7. 44. Ei erikoista.
-23. 7. 44. Samoin.
-24. 7. 44. Yhä vain lepoa.
-25. 7. 44. Jatkoa edelliseen.
-26. 7. 44. Kirje A.S.n.t:lle.
-27. 7. 44. Kirje Saimaan S.K. piiriin.
-28. 7. 44. Ei erikoista.
-29. 7. 44. Samat sanat.
-30. 7. 44. Niin myös.
-31. 7. 44. Nyt on käyrä (?) noussut huippuunsa.
-1. 8. 44. Ei erikoista.
-2. 8. 44. Radiosta kuultiin aamulla, että Ryti on eronnut presidentin virasta ja Mannerheim tulee hänen tilalleen. Toivottavasti hän osaa viedä Suomen valtion turvalliseen rauhan satamaan.
-3. 8. 44. Ei mitään tavallisuudesta poikkeavaa.
-4. 8. 44. Huhuja rauhanneuvotteluista.
-5. 8. 44. Ei erikoista.
-6-7. 8. 44. Samoin.
-8. 8. 44. Sain Katilta paketin. Makailen paraillaan metsässä ja ajattelen menneitä ja tulevia. Tuumiskelen millaiseksi olisi Hepin (?) ja minun elämä muodostunut siinä tapauksessa, että me olisimme menneet naimisiin? Rakastinko minä todellakin Häntä? En kuitenkaan saa Häntä mielestäni pois, siitä huolimatta, että olenkin naimisissa. Haluaisin saada hänestä edes ystävän itselleni – sekin on minulle raukalle liikaa.
-9. 8. 44. Ei erikoista.
-10. 8. 44 -”-
-11. 8. 44. Koko päivä hieman hatutusta.
-12. 8. 44. Rankka työpäivä.
-13. 8. 44. Nyt on minulla ikävä kotiin. Muistelen kotia ja olo on niin kummallista.
-4. 9. 44. Tänään näyttää vihdoinkin siltä, että saamme rauhaa. Klo 8.00 tänä aamuna alkoi lepo ”ruskin” kanssa.
-5. 9. 44. Ryssä on aina ryssä. Eilen piti lopettaa klo. 8.00, mutta se ampui aina tähän aamuun asti kuin mieletön. Muutama konekin lensi tänne Imatralle. Komennuksemme loppuu tänään kesken.
-7. 9. 44. Valtuuskunta Moskovaan.
-19. 9. 44. Välirauha solmittu. Lähdimme Järvikylästä kohti pohjoista.
-24. 9. 44. 4.00 Muhoksessa.
-26. 9. 44. Lähdimme jatkamaan matkaa.
-27. 9. 44. Tänää on poikaa sapettanut helvetin rankasti. Huhun mukaan 1919 syntyneet ovat viimeiset, jotka kotiutetaan. Toivottavasti tämä on vain huhu, sillä muussa tapauksessa kai ei auta muu kuin lähteä hiippailemaan.
submitted by POPstationinacan to Suomi [link] [comments]


2019.12.19 02:51 takaperoinen-miete Luumuviininaiset

Kello on neljä aamulla ja rupesin miettimään, ja tuli tarve kysellä teiltäkin.
Olen elämäni aikana tavannut noin 4-6 juuri tällaista naista, nimitän niitä itsekseni luumuviininaisiksi. Yhteisinä piirteinä
  1. pukeutuvat mielellään viininpunaisen ja violetin sävyihin
  2. hiukset luonnostaan tummanruskeat, osa värjää myös punaisensävyisiksi
  3. on tarpeettoman ankara lapsille ja koirille, riippumatta siitä omaako niitä itse, ja ylpeä siitä
  4. on usein kiinnostunut italialaisesta tai espanjalaisesta kulttuurista, opiskelee/opiskeli kieltä joskus, omaa jopa miehen/ex-miehen sieltäpäin
  5. tuntuu muuten valitsevan miehiä lähinnä pituuden mukaan, tai erikseen pitää vittumaisista luonteista
  6. erikseen pitää itseään reippaasti vanhemmista miehistä, vähintään +10 vuotta
  7. pitää punaviinistä ja tummasta suklaasta, mielellään yhdessä, on ”räväkkä” humalassa
  8. jos on useita lapsia, niillä on suuret ikäerot, ja kaikilla eri isä - meni ensimmäistä kertaa naimisiin aikaisin ja parjaa kaikkia ex-miehiään tasapuolisesti.
En nyt halua parjata ketään yksittäisesti tai henkilökohtaisesti, mutta tää tyyppilaji on aivan liian selkeäreunainen että olisin ainoa joka olisi huomannut, ja niitä on tullut vastaan niin työ- kuin koulupaikoissakin. Yksi niistä on mun täti.
Onko muille tullut vastaan? Onko muita yleispiirteitä joita haluaisitte lisätä jotka minulta jäi mainitsematta? Onko tällaiselle koiraspuolista versiota? Olenko vaan nukkunut liian vähän?
submitted by takaperoinen-miete to arkisuomi [link] [comments]


2019.06.22 11:21 Myyttisetluennot Juhannusmyyttejä

Juhannuksen kunniaksi ajattelin kerrata muutamia yöttömän yön suomalaisia myyttejä.

Vuoden valoisimpana aikana juhannus liittyy vahvasti hedelmällisyyteen. Tämän takia erityisesti naimaonneen, seksuaalisuuteen ja hedelmällisyyteen liittyvät loitsut olivat ajankohtaisia - varsinkin nuorten naisten keskuudessa. Enteitä tulevasta sulhasesta saattoi etsiä kurkistamalla kaivoon, josta sulhasen kuvan kerrottiin heijastuvan - sama kuvajainen saattoi paljastua, kun kulki alastomana lähteen, järven tai suon silmään katsomalla. Tärkeää oli kuitenkin odottaa öiseen aikaan, jolloin tuonpuoleinen oli vahvemmin läsnä. Veden äärelle mentiin alastomana, eikä taakseen saanut katsoa - muutoin lumous katoaisi.

Omaa seksuaalista vetovoimaa saattoi lisätä hyppimällä sammuvan juhannuskokon ylitse, mielellään savukiehkuroiden läpi, taikka käymällä juhannussaunassa, jossa vihtomalla ja loitsuja laulamalla uskottiin naimaonnen lisääntyvän. Käytetty vihta voitiin vielä asettaa tyynyn alle, jolloin tuleva sulhanen ilmestyisi uniin. Juhannusyönä voitiin myös kerätä seitsemän erilaista kukkaa, asettaa ne jälleen tyynyn alle ja unissa sulhanen ilmestyisi. Juhannusyön kukkivat myös muut myyttiset kasvit, joita kannatti etsiä - esimerkiksi saniaisen tiedettiin ainoastaan tuolloin kukkivan. Tällaiset taianomaiset kukat kannatti heti kerätä talteen, jolloin ne toimisivat kuivattuina taikakaluina, lisäten kantajansa väekkyyttä, eli toimintavaltaa tuonpuoleisten voimien kanssa.

Käytettyä saunavihtaa voitiin myös käyttää sulhasen saapumissuunnan selvittämiseksi, se heitettiin saunan katolle, jolloin se osoittaisi suuntaa, josta sulhanen tulisi. Myös juhannuskokko ennusti tulevan sulhasen saapumissuunnan: Sen huippu romahti siihen suuntaan tai se savusi tulevan sulhasen suuntaisesti. Suuntaa saattoi myös kysellä leppäkertulta; se poimittiin käteen ja annettiin lähteä lentoon - mihin suuntaan lähti, sieltä sulhanen tulisi.

Mikäli neidolla oli jo tiedossa sulhanen, tai ainakin harras toive tietystä henkilöstä, kannatti mennä tuon miehen talouden pellolle ilkosillaan pyörimään saunan jälkään. Tällöin neidon olemusta hien ja kosketuksen välityksellä tarttui viljaan, joka leiväksi päädyttyä ajautuisi miehen syötäväksi ja tämä välittömästi rakastuisi naiseen. Riskinä tietenkin oli, että väärä ihminen saattaisi taloudesta rakastua, joten varmempi tapa oli itse leipoa leipänen, johon salaa lisäsi omaa kuukautisvertaan ja tätä leipää sitten mielitietylleen syötti. Mikäli kuukautiset eivät olleet alkaneet tai ei muuten halunnut moisella läträtä, saattoi leipään asettaa maagisesti varatun juustopalan; juustopalaa tuli säilyttää kolmena peräkkäisenä sunnuntaina kirkossa käydessä häpykolossa, istuen mahdollisimman lähellä kirkon alttaria. Vaihtoehtoisesti juusto varattiin jälleen hävyn huomassa kolmena torstaiyönä saunassa.

Naimavuoden ajankohtaakin saattoi ennustaa kuuntelemalla käen kukkumista: Niin monta kertaa kuin käki kukkui, niin monta vuotta joutuisi vielä odottamaan. Jo naimisiin mennyt tai ikääntynyt väki puolestaan ennusti tästä kuolemaa - käen kukunnoista selvisi jäljellä olevat elinvuodet. Ilmeisesti innolla odotettu avioliitto ei siis ollutkaan onnen tae, kun kuolemaa alettiin jo pian odottamaan häiden jälkeen.

Mikäli avio-onni ei kiinnostanut, kannatti silti metsässä juhannuksena käydä, sillä silloin saattoi nähdä virvatulia. Virvatulet syntyivät tietenkin siitä että Aarni (itäsuomessa) tai Kratti (länsisuomessa) poltteli hometta hopea-aarteestaan. Virvatulen nähdessään tuli siis äkkiä kaivaa aarre esiin, ennen kuin Aarni/Kratti sen ehti paremmin piilottaa. Tietäjät ja noidat keräsivät myös parantavia yrttejä juhannusyönä, esimerkiksi tuolloin kerätyt lepän kävyt otettiin talteen ja niistä keiteltiin parantavaa teetä. Myös puiden pahkurat ja juurimukulat kannatti juhannuksena kerätä, niillä voitiin myöhemmin paiseita parantaa.

Juhannusbingo on moderni perinne, jolloin makaaberisti koitetaan arvata kuinka moni tämän vuoden juhannuksena hukkuisi. Hukkumista toki pelättiin läpi vuoden ja lapsia varoiteltiin veden väestä, haltioista ja Näkistä jotka mielellään näitä hukuttivat. Veden väki on tunnettu suomessa melko rintavana joukkona, joka mielellään miehiä veden ääreen vietteli - kunnes hukuttivat moiset maallakulkijat. Tämä selittänee myös modernin ilmiömme, jossa kesällä hukkuneista miehistä usea on veden varaan päätynyt juurikin sepalus avoinna.

Kertauksen tähden siis muistutettakoon yöttömän yön juhlijoita vetten vaaroista; älkää menkö humalassa veneilemään, mutta jos menette, älkää pudotko veteen. Jos humalassa kuitenkin menette veneilemään ja putoatte veteen, älkää missään nimessä hukkuko - sellaisen toiminnan on todistettu olevan hyvin epäterveellistä niin mielelle kuin kehollekin.

edit: Jos on mielessä kysymyksiä juhannukseen, sen perinteisiin tai suomalaisiin taikoihin, niin mielelläni niihin vastailen.
submitted by Myyttisetluennot to Suomi [link] [comments]


2019.01.06 17:08 Mustasade Minä en koskaan puhunut tunteistani isälleni

Muiden ihmisten avautumisien takia päätin kirjoitella ehkä pitkähkön tarinan omasta kivisestä tiestä. TL;DR: puutu läheisesi alkoholismiin hyvissä ajoin. Ole se henkilö, tai pidä huolta että sinulla on se henkilö, joka välittää. Jos haluat lukea ne katkeranmakeat palat, lue kuusi viimeistä kappaletta.

Isäni oli leppoisa, rauhallinen ja kaikin puolin maailman paras isä ja olen todella kiitollinen, että isä oli minun isä. Omien sarkastisten sanojensa mukaan isä oli hidas, jörö ja "vähän tällänen". Isä osasi laittaa helvetin hyvää ruokaa ja ehkä lämpimimpiä muistoja lapsuudesta oli, kun pääsi lauantaina auttamaan päivällisen laitossa.

Isä sairastui issiakseen vuoden 2010 tienoilla ja hänet irtisanottiin eräästä merkittävästä teknologiafirmasta. Olin tällöin 12 vuotta vanha. Koska isä oli myös periaatteen mies, ei hän pelosta halunnut leikkauttaa selkäänsä. Tilalle tuli kovat kipulääkkeet, joita oli ikävä käyttää. Arkinen Koff, jota en tähän asti ollut nähnyt hänen käyttäneen yhtäkään liikaa, korvasi opiaatit jotka tekivät miehestä joka ei kärpästäkään satuttaisi ärtyisän. Alkoholismia en apologisoi, mutta teräviä en nähnyt hänen kertaakaan ottaneen. Sairaus aaltoili, ja uusi työpaikka pysyi alla vuoden. Vuoden 2012 keväällä tuli viimein avioero. Äitini oli nähnyt tarpeeksi.

Vaikutti hetken, että uuden asunnon hankkiminen ja muut juoksevat järjestelyt toisivat tekemistä tissuttelun ohelle. Kävimme kahta vuotta nuoremman siskoni kanssa, usein koirakin pääsi mukaan, kerran kahdessa viikossa isän uudessa kerrostaloasunnossa. Asunto oli ja pysyi siistinä ja eniten ongelmiin viittasi se, että jääkaapissa joka käyntikerralla oli aika lailla tasan tolppa kaljaa jäljellä. Aiempaa asuntoa myyntikuntoon siivotessa teki todella pahaa siivota vanhempien parisängyn alta muutamakymmen tölkkiä. Kävin aina välillä katsomassa uuden asunnon makuuhuoneesta kaikki kolot, eikä sieltä enää kaljaa löytynyt. Ja ei ne perkeleet siitä vanhasta firmasta mitenkään saaneet internettiä sinne, jouduin itsekin hoitamaan sitä ties kuinka monta kertaa ja vain kerran heilutin käsiä tarpeeksi lujaa ja tietokone oli langoilla uudelleenkäynnistykseen asti. Onneksi oli PSP ja myöhemmin mokkula.

Vaikka varttumiseen liittyy niin monta pirun eri tekijää, olen varma, että jo tässä vaiheessa perheen ongelmat heijastuivat sosiaalisten kykyjeni kehittymiseen. Sain onnekseni kuulla mahdollisuudesta opiskella hieman toisella paikkakunnalla asioita joista olin todella innostunut. Ymmärsin jo tuolloin, että vaikka prioriteettilistalla opiskelu oli ykkönen, päästä pois ja ottaa etäisyyttä sekä isään että äitiin oli hyvä kakkonen. Tätähän en kenellekään ääneen sanonut. Äiti ei tykännyt suunnitelmasta. Isä kannusti.

Ensimmäistä vuotta opiskellessani isän alkoholistinen naisystävä oli sitä mieltä, että kannattaa mennä naimisiin. Pubista kuunteleva korva oli löytynyt, en ole aivan varma mikä helvetti menee mieheen kun edes haluaa muuttaa saman katon alle ihmisen kanssa jonka puheesta ei päivänajasta riippumatta saa mitenkään selvää. Isä ei koskenut teräviin mutta tämä nainen koski. Kävin rakkaudestani isään todistamassa heidän avioliittonsa maistraatissa, mutta aina on jäänyt päälle ajatus onko kumpikaan todistaja laillisesti näin tehnyt, naisen minun ikäinen lapsi todisti myös.

Kun viikonloppuisin pääsin kotikuntaani, en enää kovin usein nähnyt isääni. Silloin kun näin, oli usein puhelin varastettu. Tai oltiin kaaduttu liukkaalla kelillä silmä edellä kiveen. Kerran ihan avoimesti myönsi, että "joku sekopää" oli lyönyt baarin vessassa. Kerran lastensuojeluviranomainen soitti minulle töihin syksyllä:
"Hei u/Mustasade, täytyisi puhua sinun kanssasi tapahtumasta joka sattui isäsi asunnossa kesällä."-"Anteeksi mutta olen juuri nyt töissä ja minulla ei ole aikaa puhua, voinko soittaa tähän numeroon uudestaan myöhemmällä ajalla?""Siis sinä olet töissä? Olet 15?" - "Kyllä." - "Ohhoh. No soitatko vaikka huomenna?"
Tähän numeroon ei tietenkään voinut soittaa takaisin, eikä tekstiviestit menneet läpi. Uusia yhteydenottoja ei tullut. Sain vasta liian myöhään tietää, että isän uusi vaimo oli rappioalkoholisti että myös väkivaltainen paska.

Keväällä 2014 alkoivat hieman huolestuttavat soitot. Isäni pyysi minulta muutamaan otteeseen palkkaani suhteen pieniä lainoja, ikäisiini verrattuna melko huomattavia. Selitin, ettei minulla ollut verkkopankkitunnuksia ja en voisi tehdä siirtoja, ja että asiasta täytyy keskustella äidin kanssa. En koskaan vaatimalla vaatinut äidiltä näitä vaikka olisi jumalauta pitänyt jo siinä vaiheessa kun menin töihin. Kuulemma isän ja hänen vaimonsa yhteenlasketut tuet olivat laskeneet avioliiton ja yhdessäelon jälkeen.

Toukokuussa olin päässyt matkalta Ruotsista takaisin kotiin viikonlopuksi juhlimaan siskoni syntymäpäiviä. Sisko täytti 14 vuotta. Isän piti tulla kakkukahveille, mutta puhelinsoitto äidille oli ilmeisesti ollut humalaisempi kuin koskaan ennen ja isäkin tiesi ettei voi tulla. Isä ongittiin joesta, reppu täynnä kiviä ja kehoon sidottuna, kahden tunnin taistelun jälkeen. Hätääntynyt äitini tuli hakemaan meitä alakertaan, "oli tärkeää kerottavaa nyt heti". Ajatuksiin leikkasi skalpelli, "eikai se vaan ole kuollut". Typerä ajatusmaailma teki tarusta totta ja skalpelli muuttui ruosteiseksi moraksi. Äiti itki, minä itkin, sisko itki. Myöhemmin menimme kaikki omiin huoneisiimme itkemään. Sisko itki ja nauroi. Täysin ymmärrettävä reaktio.

Ilmeisesti oikeuslääketieteellinen mikälieruumiinavaus paljasti, että nappeja ja holia oli tekohetkellä vedetty. Muita lisätietoja en tunne sillä en ruumista käynyt katsomassa. Saati koskaan käynyt perinnönjakoa ja muita hänen raha-asioitaan yksityiskohtaisesti läpi.

Hautajaisissa otettuja kuvia katsoessa näkee, kuinka rikki ja ryhditön voi jo nuorena miehenä olla. En kantanut arkkua, vaikka olisi kuinka ollut ruista ranteissa, oli jo pelkkä ilma harteilla niin raskas kantaa.

Senttiäkään ei verirahoja tullut, kun vielä vuonna 2012 oli tilillä täytynyt olla melkein kuusinumeroinen luku asunnon myymisestä. Isän jättämä perintö oli helvetin hyvä lapsuus ripauksella elinikäisiä arpia, puolen vuoden tunnemaailman shokki joka repi puolet omien tunteiden ymmärryksestä pois. Syksyllä alkanut lopulta kymmenen kuukautta kestänyt seurustelusuhde henkisesti vähintään yhtä riekaleina olevan henkilön kanssa tähän päälle jatkoi tunnemaailman oudohkoa kierrettä ja rakkaus suomalaiselle miehelle on jo muutenkin niin kova pala.

Voisi kornisti sanoa, että jo nuorena opin miksei niitä tunteita näytetä. Jokainen meistä on ollut se tärisevä läjä nurkassa itkemässä jossain kohtaa elämäänsä eikä ole kovin helppoa toiselle ihmiselle siitä kertoa. Päätin isän kuoleman jälkeen, että kivenkova täytyy olla. Läheisimmät ystävät saivat nähdä hieman syvemmälle. Muistan, kuinka vasta vuoden tuntemani ystävän silmät punersivat, kuinka katsoimme toisiamme silmiin, kuinka halasimme yhdessä muiden kanssa. Sen jälkeen ylläni oli sen puoli vuotta kivenkova esirippu, ettei vain sattuisi enempää. Mutta kun se kova kivi aina välillä murtuu, niin silloin sattuu ja lujaa. Terapiassa en tietenkään koskaan ole käynyt.

Nykyään olen avoimempi tunteideni kanssa. Isä oli minusta pirun ylpeä. Minä isääni kovin pettynyt. Tämän olisin hänelle halunnut sanoa. Tämän halusin sinulle sanoa.



submitted by Mustasade to Suomi [link] [comments]


2016.06.02 18:11 Kembell Kiinnostaako sinua keskiaikainen roolipelaaminen?

Tervehdys kansalaiset! Oletko aina haaveillut keskiajasta toivoen olevasi herttua, kuningas, lähettiläs tai vaikka maantierosvo? Nyt se on mahdollista vieläpä suomen kielellä!
Renessanssikuningaskunnat on MMORPG, jossa ei ole varsinaista tavoitetta. Aloitat köyhänä työläisenä, mutta pelaamisen saatossa voit nousta vaikka Suomenmaan kuninkaaksi! Kaikki virat ovat pelaajilla, joten maamme kehitys on voimakkaan pelaajavetoista.
Pelissä on Suomella oma valtio, Suomen Kuningaskunta, jonka johtaja on Kuningatar Elisabeth. Suomella on pelissä kaksi kaupunkia: Turku ja Rauma. Luonnollisesti lahden toisella puolella on Ruotsi, idässä taas siintää Novgorodin tasavalta. Lähes kaikki Euroopan suuret ja keskikokoiset valtiot omaavat omat valtionsa, jotka ovat kaikki yhteydessä toisiinsa. Voit vaikka matkata laivalla Aleksandriaan asti.
Peli on vahvasti RP-painotteinen, mutta kyseessä ei kuitenkaan ole foorumiroolipeli tai MUD vaan oikea selainpeli. Muiden pelaajien kanssa kommunikointi perustuu kaupungin elämän roolipelaamiseen foorumilla tai sitten suoraan kanssakäymiseen pelin monissa eri kapakoissa.
Päivittäinen osallistuminen peliin ei vaadi paljoakaan aikaa, sillä pakollisia päivittäisiä toimia virattomalle ei ole kuin kaksi: syöminen ja työnteko. Aloitettuasi pelaamisen huomaat kuitenkin pian menneesi pelin sisällä naimisiin ja täysin eläytyneesi rooliisi keskiaikaisena suomalaisena.
Suomen valtio etsii jatkuvasti uusia asukkaita elävöittämään kiinnostavaa yhteisöämme! Toivonkin näkeväni juuri sinut siellä!
Parhain terveisin, Kembell von Stipling Rauman porvarimestari
Linkki: www.kuningaskunnat.com
submitted by Kembell to pelit [link] [comments]


STORYTIME: kun menin naimisiin //VAUHTIMURSU NAIMISIIN MAISTRAATISSA  MEIDÄN HÄÄT Asiat jotka tytöissä ärsyttää Aladdin - Trapped - Jasmine fandub ready (Finnish) Tanssissa on taikaa Salkkarit- Cindy ja Tuukka menevät naimisiin TUULI - YouTube Palasina - YouTube Lotto Background Activity

naimisiin Keskustelu Anna

  1. STORYTIME: kun menin naimisiin //VAUHTIMURSU
  2. NAIMISIIN MAISTRAATISSA MEIDÄN HÄÄT
  3. Asiat jotka tytöissä ärsyttää
  4. Aladdin - Trapped - Jasmine fandub ready (Finnish)
  5. Tanssissa on taikaa
  6. Salkkarit- Cindy ja Tuukka menevät naimisiin
  7. TUULI - YouTube
  8. Palasina - YouTube
  9. Lotto Background Activity
  10. Donna - Muinainen Kaunotar

Tarkoitukseni ei ole yleistää, jos nämä ärsyttävät seikat eivät sinua kosketa - mennäänkö naimisiin? Mitkä asiat teitä ärsyttää pojissa/tytöissä? ... 10 ASIAA JOTKA V*TUTTAA ... Tiina Karhun ensimmäinen oma pitkäsoitto-levy kantaa nimeä Tanssissa on taikaa. Levyllä on 15 kpl yläsavolaisten muusikoiden tuottamia tanssimusiikkikappaleita, jotka Tiina tulkitsee vakaalla ... Share your videos with friends, family, and the world Ja ne ihanat miehet, jotka mua kerran rakastivat niin, ovat muuttaneet tai kuolleet, tai menneet naimisiin. Ei kukaan enää koskaan löydä minun majani luo, ei kukaan enää öisin Salkkarit- Cindy ja Tuukka menevät naimisiin Salsut 2020. Loading... Unsubscribe from Salsut 2020? ... Kiitos kaikille jotka on kattonu meitsin videoita Minun sähköposti: [email protected] TULEVAISUUS Q&A (ulkomaille muutto, lapset, naimisiin meno etc) - Duration: 10 minutes, 35 seconds. 13,264 views; 6 months ago; ... 18 ASIAA JOTKA OPIN 18 VUODESSA - Duration: 3 minutes, 3 seconds ... kaikille saatanan suvakkisotanorsuille jotka mahdollisesti tulisivat syyttÄmÄÄn minua matkimisesta tiedoksi kyseessÄ on viimesyksyinen tapahtuma! ... kun menin naimisiin //vauhtimursu vauhtimursu. Tällä videolla kerron meidän häistä :) Me mentiin naimisiin maistraatissa 28.7.2017, joten videolla on hyödyllistä tietoa kaikille, jotka miettivät maistraatissa naimisiin menemistä. MUTTA: asia on kuitenkin se että salasanan unohdettuani jouduin melkein naimisiin Googlen kanssa. Aivan uskomattoman vaikeaksi toiminta muuttuu jos haluaa kieltäytyä Googlen 'lisäpalvaluista'. So here's finally the Finnish fandub ready of the scene 'Trapped' from Aladdin :D ~Jasmine's script~ - Tahdon kiittää kun autoit minua. - Sen näki heti vai? - Opin nopeasti. - Täälläkö ...